Archives 2024

Tutkimusapurahan hausta

Hallituksen kokouksessa 19.8. päätettiin palauttaa tutkimusapuraha haettavaksi vain erikseen julistettaessa. Apurahaohjeita ja sääntöjä on nyt päivitetty vastaavasti.

Hallitus selvittää budjetin liikkumavaran ja pyrkii avaamaan tutkimusapurahan haun vuoden 2025 aikana.

Matka-apurahojen lomaketta päivitetty

Matka-apurahojen hakulomaketta on päivitetty [lomake]. Lomakkeesta poistettiin kysymys henkilötunnuksesta. Muut muutokset pääasiassa kosmeettisia.

Lisäksi apurahasivuja päivitetty. Kaikki apurahat muutettu jatkuvasti haettaviksi.

Tutkimusapurahoja ei ole jaettu moneen vuoteen. Siten hallitus arvioi uudestaan tulevissa kokouksissa jatkuvan haun soveltuvuutta ja myönnettäviä summia tutkimusapurahan osalta.

– sihteeri

STUK:n Isotooppilääketieteen neuvottelupäivät 26.-27.9.

STUK kutsuu isotooppilääketieteen yksiköiden työntekijät isotooppilääketieteen neuvottelupäiville STUKiin 26.-27.9.2024.

Kaksipäiväisten neuvottelupäivien aikana syvennytään mm. isotooppihoitojen annossuunnitteluun, toiminnan annosrajoituksiin, kontaminaatiomittauksiin sekä säteilymittausten luotettavuuteen. Varsinaisen ohjelman lomassa käydään antoisia keskusteluja suoraan isotooppilääketieteen ytimestä. Säteilyturvallisuusvastaavien ja fyysikoiden lisäksi isotooppiosastoilla työskentelevät hoitajat ja lääkärit ovat myös tervetulleita osallistumaan neuvottelupäiville.

 

Ohjelma, ilmoittautuminen ja muuta lisätietoa: https://stuk.fi/-/isotooppilaaketieteen-tyopaja-stukissa-26.-27.9.2024

EANM 2024 matka-apurahat haettavissa

EANM 2024 matka-apurahat ovat nyt haettavissa.

Matka-apurahoja korotettiin tälle vuodelle. Jäsenet, joilla on kongressissa hyväksytty abstrakti, voivat hakea enintään 700 € matka-apurahaa. Hoitajajäsenet, joilla ei ole esitystä, voivat hakea 350 € matka-apurahaa. Hoitaja voi hakea samalla hakemuksella ehdollisesti niin 700 € kuin 350 € apurahaa riippuen hyväksytäänkö abstrakti vai ei. Matka-apuraha myönnetään matka- ja majoituskuluihin sekä osallistumismaksuihin.

Hakemukset lähetetään LRY:n sihteerille sähköpostitse ( sihteeri (at) fsnm.org ). Hakuohjeet ja lomake löytyy LRY:n nettisivuilta osoitteesta: https://www.fsnm.org/apuraha .

Lue lisäksi apurahasäännöt: https://www.fsnm.org/apuraha/apurahasaanto .

Hakijoille ilmoitetaan matka-apurahapäätöksistä hallituksen kokousten jälkeen (seuraava kokous 10.6.). Matka-apurahapäätöksen saaneita pyydetään ilmoittamaan mahdollisesta abstraktin hyväksymisestä LRY:n sihteerille. Matka-apurahapäätös on ehdollinen ennen abstraktin hyväksymistä.

Tarvittaessa matka-apurahoja myönnettäessä ensisijalla ovat hakijat, jotka eivät ole saaneet LRY:n matka-apurahaa viimeisen vuoden aikana.

https://eanm24.eanm.org/