|
2008
Lahden Isotooppipäivien yhteydessä luovutettiin kolmannen kerran jaettava MAP-palkinto ylifyysikko Matti Koskiselle.
MAP-palkinto on joka toinen vuosi jaettava tunnustuspalkinto isotooppilääketieteen hyväksi tehdystä työstä. Aiemmin palkinnon ovat saaneet professori Jyrki Kuikka ja professori Aapo Ahonen. Palkinnonsaajan valitsee LRY:n hallitus kolmihenkisen valintatoimikunnan esityksestä, toimikuntaan kuuluu yksi MAP-Medicalin edustaja. Palkinnon suuruus on 4000 €
Matti Koskinen toimii Tampereen yliopistollisen sairaalan ylifyysikkona. Perusopinnot ja sairaalafyysikon koulutuksen Matti suoritti Helsingissä. Tämän jälkeen työura vei Ouluun, jossa Matti teki väitöskirjan aivojen verenkiertoon liittyvistä tutkimuksista. Vuonna 1982 Matti siirtyi Tampereelle, jossa on toiminut keskeytyksettä siitä lähtien hoitaen viime vuodet Alueellisen kuvantamiskeskuksen ylifyysikon virkaa. Matin tieteellinen toiminta liittyy aivokuvantamisen lisäksi sydämen isotooppitutkimuksiin ja lääketieteelliseen fysiikkaan. Viime vuosien merkittävin ponnistus on ollut PET-toiminnan aloittaminen Tampereella.
Matille parhaat onnittelut koko isotooppiväen puolesta!
|