Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen (LRY) apurahasääntö

    1. LRY:n apurahojen on tarkoitus tukea taloudellisesti
      • isotooppilääketieteellistä tutkimustyötä ja tulosten julkistamista
      • käytännön isotooppilääketieteelliseen toimintaan liittyvää koulutusta

Tutkimusapurahat on tarkoitettu tieteellisen tutkimustyöhön. Matka-apurahat on tarkoitettu ulkomaalaisiin koulutustilaisuuksiin osallistumiseen. Koulutusapurahat on tarkoitettu koulutustilaisuuksien järjestämiseen.

  1. LRY:n vuosikokous päättää budjetin hyväksymisen yhteydessä tähän tarkoitukseen enintään käytettävä määrärahan. Apurahat myöntää ja niiden käyttöä valvoo LRY:n hallitus.
  2. Apurahoja voidaan myöntää vain LRY:n jäsenille.
  3. Apurahoja myönnetään vain kirjallisen hakemuksen perusteella.
  4. Tutkimusapurahat ovat haettavissa erikseen ilmoitettaessa. LRY:n hallitus
    informoi niiden hakemisesta jäsentiedotteissaan ja yhdistyksen www-sivuilla. Tutkimusapurahoja myönnetään sekä väitöskirjatutkimuksiin että post- doc -vaiheen tutkimuksiin. Tutkimusapurahaa voidaan myöntää myös ulkomailla tapahtuvan tutkimustyön tukemiseen. Myönnettävät apurahat ovat suuruusluokaltaan pääsääntöisesti enimmillään 1-3 kk:n tutkimustyöhön tarkoitetun virkavapaan kustannuksia vastaavia. Apurahojen haku tapahtuu erillistä lomaketta käyttäen (LRY:n tutkimusapurahahakemuslomake). Apurahan saajan tulee raportoida kahden vuoden kuluessa keskeiset tutkimustulokset sellaisessa muodossa, että ne voidaan julkaista LRY:n jäsenkirjeessä. Lisäksi apurahan saajan tulee mainita Lääketieteellinen radioisotooppiyhdistys ry mahdollisissa apurahakaudella tehdyissä julkaisuissa muiden tutkimuksen rahoituslähteiden ohella.
  5. Matka-apurahat ovat haettavissa ympäri vuoden. Ne tulee toimittaa LRY:n sihteerille vähintään 2 viikkoa ennen hallituksen kokousta ja ehdottomasti ennen suunnitellun matkan alkua. Poikkeuksena ovat EANM vuotuiseen kongressiin myönnettävät matka-apurahat, joiden hakuajasta yhdistyksen hallitus ilmoittaa erikseen. Matka-apurahoja myönnettäessä ovat etusijalle ne, joilla on oma esitys kongressissa. Jos hoitajalla on kongressissa oma esitys, hänelle voidaan myöntää suurempi matka-apuraha kuin sellaisille hoitajille, joilla ei ole omaa esitystä. Matka-apuraha-anomus saatetaan hyväksyä ehdollisena, jos hakemisajankohtaan mennessä ei ole tullut esityksen hyväksymisilmoitusta. Matka-apuraha maksetaan pääsääntöisesti matkan jälkeen, ja maksun edellytyksenä on matkaraportin toimittaminen LRY:n sihteerille. Matka-raportti voidaan julkaista LRY:n jäsenkirjeessä.
  6. Yhdistyksen jäsenille voidaan pääsääntöisesti myöntää hakemuksen perusteella yksi matka-apuraha yhden toimintavuoden aikana.
  7. Koulutusapurahat ovat haettavissa ympäri vuoden. Hakemukset tulee jättää LRY:n sihteerille vähintään 2 kuukautta ennen suunniteltua koulutustapahtumaa. Koulutusapurahoja voidaan käyttää selkeästi nimettyyn tarkoitukseen, esim. ulkomaisen luennoitsijan matkakuluihin. Koulutusapuraha voidaan maksaa ennen koulutustilaisuutta, mutta ko. tilaisuudesta tulee laatia raportti LRY:n jäsenkirjeeseen koulutustilaisuuden jälkeen.
  8. Kaikkien apurahojen maksua varten on toimitettava LRY:n rahastonhoitajalle selvitys apurahan käytöstä, henkilötiedot (nimi, kotiosoite, henkilötunnus, verotuskunta), pankkiyhteystiedot ja matka- ja koulutusapurahojen osalta alkuperäiset kuitit kuluista.